Itämainen linssimuhennos

Jostain syystä meidän teki mieli linssejä. Teki mieli myös mausteisempaa ruokaa, värikästä ja aika tuhtia. Näillä reunaehdoilla lähdettiin sitten etsimään sopivaa reseptiä. Toteutettavaksi löytyi itämainen linssimuhennos Jensenin kiusauksesta, blogista joka harmittavasti lopetti tuossa viimevuoden lopulla. Muokkasimme reseptiä hieman kaapista löytyneiden ainesten ja omien mieltymysten mukaan ja tällaista siitä tuli.

Itämainen linssimuhennos (4-6 annosta)

  • 1 punasipuli pieneksi pilkottuna
  • 2 rkl öljyä paistamiseen
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 1 tl jeeraa eli juustokuminaa
  • 1 tl kanelia
  • 1/2 tl cayennepippuria
  • 1 tl paprikajauhetta
  • 1 1/2 dl punaisia linssejä huuhdottuna
  • 5 dl kasvislientä (5 dl vettä ja 2 rkl kasvisfondia)
  • 500 g luomutomaattimurskaa
  • 2 rkl tomaattipyrettä
  • 1-2 rkl luomuneitsytkookosöljyä
  • 1 luomuporkkana
  • 1/2 keltainen paprika
  • 1/2 punainen paprika
  • 1 vihreä paprika
  • puolikas fenkoli siivuttuna
  • yrttejä, esim. persiljaa tai minttua

Kuori sekä hienonna puna- ja valkosipuli. Kuullota niitä öljyssä pannulla muutaman minuutin ajan. Lisää sekaan sitten mausteet – jeera, kaneli, cayennepippuri ja paprikajauhe.

Huuhdo punaiset linssit väljässä vedessä ja lisää ne muiden aineiden joukkoon pannulle. Kaada päälle tomaattimurska ja -pyree sekä kasvisliemi. Anna kiehua kannen alla hiljalleen noin 10 minuutin ajan. Lisää sitten joukkoon luomuneitsytkookosöljy (ja kyllä, tämä on olennaista maun kannalta :) ).

Kuori (tai pese) ja kuutioi porkkana noin sentin kokoisiksi paloiksi. Paloittele myös paprikat, itse leikkasimme samanlaisiksi kuutioiksi kuin porkkanat, ja viipaloi fenkolin puolikas. Sekoita vihannekset muhennokseen ja anna kiehua hiljalleen toiset 10 minuuttia.

Mausta lopuksi muhennos suolalla ja mustapippurilla. Koristele tuoreilla yrteillä kuten persiljalla tai mintulla. Korianterikin sopii.

Muhennos kestää hyvin uudelleen lämmittämistä, joten tätä voi syödä useampana päivänä tai tehdä ennakkoon valmiiksi. Tämän ruoan voi tarjoilla ihan sellaisenaan tai esim. riisin kanssa. Riisin kanssa tarjottaessa ruoasta riittää vielä vähän useammalle syöjälle. Jos itse tarjoisimme tätä kastikkeena, saattaisi mausteita kyllä joukkoon eksyä hieman raskaammalla kädellä. Ruoka ei ole tällaisenaan tulinen, vaan mausteinen. Toimii pelkästään oikein hyvin, mutta riisin kanssa ainakin itse kaipaisin hieman enemmän potkua.

Itse teimme tällä kertaa lisäkkeeksi intialaistyyppisiä roteja, joiden resepti tuli postattua eilen. Nämäkin sopivat oikein hyvin yhteen.

4 kommenttia juttuun "Itämainen linssimuhennos"

[…] ihan pääruokanakin ja on itseasiassa maultaan yllättävän lähellä aiemmin tekemäämme itämaista linssimuhennosta. Ainekset eroavat kuitenkin aika paljon, mutta kokonaisuuden makumaailma on hyvin samanlainen. No […]

Avaruusasema » Blog Archive » Linssi-bataattikeitto kommentoi Mar 23 11, 18.28.

Luitte taas ajatukseni! Juuri eilen mietin, että mitä voisi kehitellä punaisista linsseistä! :)

Vierailija kommentoi 21/01/11, 10.19

Hauska yhteensattuma. :) Kannattaa ehdottomasti kokeilla. Tämä oli tosi hyvää ja paranee uudelleen lämmitettäessä.

Arietta kommentoi 22/01/11, 15.35

Tätähän täytyy kokeilla! Ja tuota Sarpanevan pataa olen himoinnut jo kauan… Tulee vaan tehtyä niin vähän pataruokia, että en ole nähnyt vielä aiheelliseksi hankkia.

Annu kommentoi 26/01/11, 21.42