Ei meistä taida sokerileipureita tulla

Yrityksemme leipoa jotain makeaa ovat viimeaikoina lähes poikkeuksetta epäonnistuneet. Ja eipä tälläkään kertaa onnistuttu. Epäonnistumisen kohteena oli tällä kertaa Glorian Ruoka&Viinin numerosta 03/2010 löytyvä Vadelmainen paholaisenkakku. Kuudelta illalla aloitettiin ja vähän ennen puoltayötä tuli valmista, eikä todellakaan maksanut vaivaa. Pohjasta tuli ruma ja se hajosi käsiin. Ja kaiken lisäksi kakku ei ollut edes hirveän hyvää vaan amerikkalaisen ylitsepursuilevaa, jossa oli vähän liikaa kaikkea. Mintulehdetkin unohdettiin kiukustuksissamme.

Ihan kuitenkaan ei täyttä vastuuta oteta tästä epäonnistumisesta. Leivonta-ohjeissa kun tuntuu noin ihan yleisestikin olevan melkoisesti “väljyyttä”. Asioita ei kerrota tarkkaan vaan kaikenlaisilla epämääräisillä ilmaisuilla. Ehkä sitten on tarkoituskin tehdä aluksi yksi harjoituskappale ja sitten vasta yrittää kunnolla…

Yllä oleva kuva valehtelee siinä mielessä, että kakku on romahtanut taustapuolelta. :D Ja alla vielä kuva siitä miltä kakun olisi pitänyt näyttää, tai miltä se lehden kannessa näytti.

14 kommenttia juttuun "Ei meistä taida sokerileipureita tulla"

[…] epäonnistuvat jotenkin. Surullisen kuuluisia esimerkkejä epäonnistumisista löytyy muun muassa täältä ja täältä. […]

Pähkinäinen suklaa-appelsiini-leivos | Avaruusasema kommentoi Oct 08 11, 18.58.

Mielenkiintoista lukea myös epäonnistumisista. Minulla on pyörinyt tuo Glorian Ruoka & Viini -lehti keittiössä juuri paholaisen kakun reseptin vuoksi, mutta taidanpa jättää väliin.

***

En ole kummoinen leipuri, mutta varauksetta voin suositella Kaarina Roinisen leivontakirjoja. Niissä on tarkat ohjeet jotka on testattu ja reseptin lukemisen perusteella saa selkeän kuvan ohjeen monimutkaisuudesta.

Geranium kommentoi 30/05/10, 9.06

Leivonnassa ne tarkat mitat on tärkeitä juttuja. Äitini antoi vinkiksi, että taikinassa on ollut ehkä liian vähän jauhoja, jos pinta repeilee tuolla lailla kuin kuvassa.

Älkää nyt heittäkö kirvestä kaivoon vielä.

Otto. kommentoi 30/05/10, 9.38

Mä kokeilin myös kakkua pari viikkoa sitten ja eihän se onnistunut, vaikka leipomiset usein onnistuvat. En oikein tiedä, mikä meni pieleen, mutta ihan helpolla en toista kertaa kokeile. Kansikuvassa näyttää kyllä hyvälle ja aineet on hyvät, mutta siihen se sitten jäikin.

Anu kommentoi 30/05/10, 9.40

Ou nou! Kakku näytti niin mahtavalta ja sisältökin. Meinasin kokeilla, mutta jos teillä tulee mutkia matkaan, niin liian pomppuinen tie on tälle tositosiamatöörileipurille. Suolaiset ja ruoka menee hyvin. Osaan. Mutta nämä leivonnaiset, ugh.

Esba kommentoi 30/05/10, 10.34

Tuntuu täälläkin nimenomaan nuo makeat leivonnaiset olevan se kompastuskivi. Ei vaan onnistu. Pitäisi kai leipoa vaan pullaa ja piirakoita. :D

Tässä tapauksessa ei nuo pienet ulkoiset haasteet olisi niin hirveästi enää haitanneet jos kakku olisi ollut maultaan taivaallista, mutta kun ei valitettavasti ollut. Ihan hyvää, mutta ei mitään kovin erikoista. Meillä tuo kakku kohosi ihan liikaa uunissa. Piti siirtää jo alemmalle tasollekin kesken paistamisen kun olisi muuten ottanut kiinni kattoon. Siksi se varmaan halkeili kun alkoi vyörymään laitojen yli. :)

Itseasiassa tuntuu, että kirjoissa usein maltetaan ohjeet tehdäkin kunnolla, mutta lehtien ohjeiden avulla leipoessa aika usein menee metsään. Niitä ei oikein jakseta tehdä kunnolla, vissiin.

Mikko kommentoi 30/05/10, 11.16

Minusta teidän kakkunne näyttää ainakin aika hyvältä:) Mutta olen itsekin tehnyt joskus noita Glorian ruoka ja viinin kansikuvakakkuja eikä ole onnistunut tai ollut edes hyvää. On ehkä eri asia tehdä upean näköinen kuvaan kuin oikeasti hyvä kakku.

Joku suositteli tuossa Roinisen kirjoja. Minulla on yksi, enkä tykännyt senkään ohjeista, olivat jotenkin tavanomaisia.

Katriina kommentoi 30/05/10, 12.14

Minusta teidän kakkunne näyttää tosi hyvältä :)

Linda kommentoi 30/05/10, 17.13

Ainakin se näyttää tosi herkulliselta ja olisi varmasti omaan makuuni täydellinen!

Itse olen päinvastoin enemmänkin sokerileipuri kuin suolaisten tekijä. Edes sämpylöistä en saa kunnollisia. :)

Tiina kommentoi 30/05/10, 20.02

Leivät onkin sitten ihan oma juttunsa, niitä ollaan vaan pari kertaa kokeiltu. Viikonloppuna piti kokeilla ensimmäistä hiivajuureen tehtyä leipää, mutta hiiva pääsi unohtumaan ostosten joukosta. Pitää yrittää ehtiä nyt alkuviikosta laittaa juuri tulemaan. Katsotaan sitten kuinka niiden leipien kanssa on. Onko sama juttu kuin makeiden leivonnaisten kanssa…

Mikko kommentoi 31/05/10, 9.37

Harmi, että kakun kanssa ei lykästänyt. Itse olen yleensä tykännyt kyseisen lehden kakuista, enkä muista niiden kanssa epäonnistuneeni. Hassua sinänsä, kun en edes leivo mitään makeaa kuin muutaman kerran vuodessa. Koska pidän haasteista ja selvästi resepti on haasteelliseksi havaittu, on tätä nyt ihan pakko kokeilla.

Aron kommentoi 31/05/10, 10.20

Samat kokemukset samasta kakusta: lopputulos ei ollut lainkaan sen vaivan arvoista :)

Sanna kommentoi 31/05/10, 14.36

Noi Gloria -lehtien ruokavinkit on aika huonoja. Joko tulee hienon näköistä tai makuista, molemmat eivät koskaan. Viimekin kuussa tein jotain Pipsa Hurmerinnan muffinsseja, muffinssikuorrutetta tuli ohjeen mukaan noin viisinkertaiselle annokselle sopiva. Lisäksi ohjeiden aineet ovat aina kalliita ja valmistustapa monimutkainen. Kärjistettynä pitää sekoittaa hopealusikalla kaksi ja puoli kerrosta myötäpäivään ja jodtata samalla. Perusohjeilla saa paljon parempaa aikaan.

maijamehiläinen kommentoi 30/06/10, 8.47

Minusta tuo teidän tekemä luomus on oikein söpö :)

Jelena kommentoi 07/11/10, 14.56