Valaisimia

Design House Stockholm Block. Harri Koskinen, 1996.

Olen parina viime iltana löytänyt itseni kuvaamassa kotimme valaisimia, tekemässä “valaisintutkielmia” ja samalla harjoittelemassa valaisemista valokuvausmielessä. Tässä siis lopputuloksena syntynyt kuvakokoelma kodistamme löytyvistä valaisimista.

Ensimmäisen kuvan Block on kulkenut mukanani jo pitkään. Heti ensimmäisestä omasta asunnostani lähtien. Tällä hetkellä se toimii tunnelmavalona työhuoneessamme.

Artemide Talo Sospensione 120. Neil Poulton, 2001.

Talo Sospensione toimittaa meillä työhuoneen työskentelyvalon virkaa. Halusimme toimistotyylisen valaistuksen, mutta kotiimme sopivalla tyylillä. Tämä valaisin on oikeastaan toiminut inspiraation lähteenä koko muulle huoneelle. Se muodostaa hauskan teollisen vaikutelman “betoniseinämme” kanssa. Alaosan ritilä (dark light optics) hajottaa valoa, poistaen heijastumia ja siten mahdollistaen tietokoneella työkentelyn.

Artemide Tolomeo Mega. Michele De Lucchi & Giancarlo Fassina, 1987.

Nykyiseen kotiimme muuttaessamme suunnittelimme ensimmäisenä kokonaisuutena olohuoneen. Suunnitelmaa on sitten sen jälkeen toetutettu pieninä askelina kohti päämäärää. Heti aluksi päätimme, että emme halua olohuoneeseen kattovalaisinta. Koko yhden seinän peittävät ikkunat pitävät huolen siitä, että päivällä ei tarvitse keinovaloa ja iltaisin haluamme valaista tilan epäsuoralla, pehmeällä valolla. Tolomeo sopi tähän tarkoitukseen täydellisesti. Sen tuottama valo riittää sohvalla lukemiseen, samalla valaisten muun huoneen pehmeästi. Valon määrää voi säätää himmentimellä.

Lokki / Lentävä Lautanen. Yki Nummi, 1959.

Keittiön ruokapöydän valo oli pitkään todellinen ongelmakohta. Emme tuntuneet millään löytävän siihen sopivaa valaisinta, pyöreä pöytä ja tila itsessään asettaa omat haasteensa. Lopulta, lähes heräteostoksena, päädyimme siihen aivan ensimmäiseen suunnitelmaan eli Yki Nummen Lokkiin. Valaisin toimii mielestämme paikallaan hyvin ja olemme olleet tyytyväisiä päätökseemme.

Normann Copenhagen Norm 69. Simon Karkov, 1969.

Hankittuamme olohuoneeseen koko seinän peittävän kirjakaapin, totesimme heti, että tila tarvitsee jonkun muun kuin siinä silloin olleen riisipaperivalaisimen. Olemme aina tykänneet Normista ja tämä tuntui olevan sille luonteva paikka. Kirjahyllyn edusta on meillä jonkinlainen “monitoimitila”, jossa mm. silitämme vaatteet. Valoa siis tarvitaan.

Uskokaa tai älkää, mutta kaikki nämä kuvat ovat värikuvia. Kuvat on otettu pimeään aikaan ja valaistuksena on kuvasta riippuen käytetty yhtä tai kahta Elinchromin D-Lite 2 -studiosalamaa, softboxeilla varustettuna. Tällä on pyritty mahdollisimman kontrolloituun valon kulkuun, jotta esineiden muodot tulisivat esille “mielenkiintoisesti”. Kamerana Canon 40D, Canonin 50mm f/1.4 objektiivilla varustettuna.

10 kommenttia juttuun "Valaisimia"

[…] juttuun tuli kuvattua suurin osa valaisimistamme. Tässä tulevat loput, lukuunottamatta kiinteitä […]

Avaruusasemablogi » Blog Archive » Valaisimia (2. osa) kommentoi Apr 06 10, 7.06.

lol, ikea-valaisin!

Anonymous kommentoi 01/04/10, 16.02

Jaahas, näitä taas… kaksi kysymystä: (a) Missä Ikea-valaisin? ja (b) Mikä siinä naurattaisi?

Mikko kommentoi 01/04/10, 19.13

aprillia!

Petteri kommentoi 01/04/10, 20.39

:D

Mikko kommentoi 01/04/10, 21.04

:D Hih.

Arietta kommentoi 01/04/10, 21.04

Block näyttää ihan kuin se olisi huurrelasia – siis tuossa kuvassa…

Leena kommentoi 02/04/10, 16.01

Joo. Tuo Block-kuva on hieman “taiteellinen”. Tarkennus on tuolla sisällä ja kuvaa on käsitelty siten, että se näyttäisi siltä kuin se olisi otettu soft-focus linssillä. Ei siis ole huurrelasia, vaan ihan tavallinen Block. :)

Mikko kommentoi 02/04/10, 16.37

Hei vanhaan postaukseen kysymys, mikä koko teillä on tuosta Normista?

Tiina kommentoi 17/08/11, 22.47

Muistaakseni meidän Norm on L-kokoa eli halkaisijaltaan 51 senttiä.

Mikko kommentoi 18/08/11, 15.42