Suklaamarengit

Vaahtokarkkien dippailusta jäi yli suklaata ja koska jääkaapissa oli myös kananmunia, päätimme kokeilla näitä Glorian Ruoka&Viini -lehden mukana joskus muinoin tulleesta keittiömuistikirjasta löytyviä suklaamarenkeja. Erikoishienoa kidesokeria ostimme ihan tätä jälkiruokaa varten, tavallinen kidesokerikin olisi varmaan käynyt. No nyt on sitten seitsemää erilaista sokeria kaapissa. :) Herkullisia näistä kuitenkin tuli, kelpaavat syötäväksi ihan sellaisenaan tai vaikka jäätelön kanssa.

Suklaamarengit (8 kpl)

  • 80 g tummaa suklaata (n. 70 %)
  • 4 kananmunan valkuaista
  • 1,5 dl erikoishienoa kidesokeria

Lämmitä uuni 125 asteeseen. Sulata suklaa vesihauteessa ja siirrä sivuun jäähtymään. Erottele sitten valkuaiset keltuaisista ja mittaa sokeri valkuaisten kera kattilaan. Kuumenna seosta varovasti keskilämmöllä aina välillä sekoittaen, kunnes se polttaa jo hieman sormenpäällä kokeillessa.

Kaada valkuais-sokeriseos teräskulhoon ja vatkaa se kuohkeaksi vaahdoksi. Näin marenkivaahdosta tulee riittävän tiivis, jotta se kestää suklaan lisäämisen. Kääntele jäähtynyt, mutta ei vielä jähmettynyt sula suklaa varovasti marenkiseokseen. Älä sekoita tasaiseksi, vaan jätä seokseen suklaaraitoja.

Vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Nosta kahden ruokalusikan avulla kookkaita marenkikokkareita pellille. Paista marenkeja uunin keskitasolla noin 1,5 – 2 tunnin ajan, kunnes marengit tuntuvatulkopinnaltaan kuivilta. Kytke sitten uuni pois päältä ja jätä marengit uuniin kuivumaan vielä noin puoleksi tunniksi. Valmiit marengit ovat rapeita päältä ja pehmeitä sisältä.


7 kommenttia juttuun "Suklaamarengit"

[…] ja risotto on todella herkkua. Niin ja niistä yli jääneistä valkuaisista voi tehdä vaikka marenkeja. […]

Avaruusasema » Blog Archive » Aiolikuorrutettua kuhaa ja samppanja-sahrami-korvasienirisottoa kommentoi Jan 01 11, 11.54.

Näissä on kiva tunnelma sekä kauniit ja harkitut värit. Marengit näyttää niin herkulliselta! Mukava jos valaisukommenteista oli jotain hyötyä. Kannattaa tutkia esim. vanhaa maalaustaidetta, sieltä voi poimia hyviä vinkkejä valonkäyttöön ja sommitteluun. Itse pidän Timo Viljakaisen kuvista (glorian ruoka&viini, hesarin ruokatorstai ja stocka). Jos hyvää valaisua käsittelevää perusopasta etsitte niin tätä voin suositella http://www.amazon.com/Light-Science-Introduction-Photographic-Lighting/dp/0240802756 Se näyttää aluksi hieman kolkolta mutta sisältö on täyttä asiaa jos malttaa testailla ja tutkia valaistusesimerkkejä.
Hienoa että olette innostuneita satsaamaan niin paljon bloginne ulkoasuun. Onnea kokeiluihin!

Nuppi kommentoi 22/02/10, 21.21

Glorian ruoka&viiniä ollaan yritettykin apinoida kuvien suhteen, ei tosin olla sen kummemmin kiinnitetty huomiota siihen kuka kameran takana on ollut. Pitää tutustua tuohon kirjaan ja koittaa hankkia se vaikka lainaan jostakin. Google books‘istakin näyttäisi löytyvän muutama sivu kirjasta. Vaikuttaa ainakin tuolta selailemalla ihan varteenotettavalta teokselta.

Mikko kommentoi 22/02/10, 23.56

Oi ihanaa, haluan pitää juhlat ja koristella pöytää juuri noilla!!!!! :)

saara kommentoi 04/03/10, 12.28

Kaverini tekee näitä turkinpippurijauheella, myös ne ovat todella hyviä. Turkkarit ovat sen verran vahvaa tavaraa, että voi olla, että sitä tarvitsee vähemmän kuin suklaata.

Aino kommentoi 09/03/10, 10.47

Tätä pitääkin testata, tähän mennessä parhaimpia suklaamarenkeja olen maistanut eräässä Tukholmalaisessa kantakahvilassani (jossa käyn aina kun kaupungissa visiteeraan), joten nyt voisi olla hyvä hetki kokeilla tehdä myös itse tätä herkkua. :)

Mimi kommentoi 12/04/10, 20.52

Nämä oli ainakin hyviä. Kannattaa kokeilla. :)

Mikko kommentoi 13/04/10, 8.14