21/07/08

Kesälomaprojekti 2: teollisuusestetiikkaa työhuoneeseen


Työhuoneemme on ollut sisustuksemme murheenkryyni jo pitkään. Huoneeseen oli kertynyt kaikki "ylimääräiset" eriparia olevat kalusteet, joista vihdoin pääsimme eroon. Tällä hetkellä tosin kalusteiden paikalla on romuläjä, mutta eiköhän nuo tavarat vielä löydä paikkansa. Pääasia on, että meillä on vihdoinkin myös tästä huoneesta jonkinlainen visio. Alkusysäyksenä tähän toimi se, että onnistuimme vihdoin löytämään täydelliset työtuolit, joita nyt vielä odotellaan Italiasta. Nämä työtuolit puolestaan oikein huusivat tarvitsevansa betoniseinän kaverikseen. Koska aitoa betonia ei kerrostaloon ihan niin vaan saa valettua niin päädyimme luomaan samaa tunnelmaa Tikkurilan Tunto-struktuuripinnotteiden avulla.

Aluksi maalasimme seinässä olleen vihreän maalauksen valkoisella yli, ettei se paistaisi "betonin" takaa läpi. Tässä vaiheessa jännitti vielä vähän se, että paistaako myös valkoinen läpi vai olisiko seinä pitänyt maalata aluksi kokonaan tumman harmaaksi. Onneksi tämä pelko osoittautui turhaksi. Seuraavaksi telasimme tummaa Tunto Hieno X497 Laavaa neliömetrin alueissa seinälle ja tasoitimme sen "huolimattomasti" ristiin rastiin leveällä teräslastalla. Annoimme valmiin pinnan kuivua hyvin ja seuraavana päivänä tasoitimme seinän Tunto Hieno J487 Dolomiitilla. Telasimme pieniä alueita ja tasoitimme tiukkaan teräslastalla niin, että alla oleva tummempi pinnoite tuli osittain näkyviin. Alla kuvia eri työvaiheista.

Heti toisen kerroksen maalattuamme poistimme suojaukset ja illalla laitoimmekin jo jalkalistat ja pöydän paikoilleen. Samalla tuli myös asennettua johtokourut työpöytään, joka siisti yleisilmettä huomattavasti. Omasta mielestämme lopputuloksesta tuli täydellinen ja pohdimmekin tässä, että voisiko tätä pinnoitetta käyttää vielä jossain muualla asunnossamme. Maalejakin jäi houkuttelevasti hieman yli, eihän niitä poiskaan viitsisi heittää. :P Oli muuten yllättävän vaikea saada luonnollista kuvaa tuosta seinästä, meinaa väkisin taittua joko vihreäksi tai ruskeaksi sävyiltään. Ilman Photoshoppia ei siis selvitty.

Labels: , ,

3 Comments:

Blogger sitruuna said...

Tosi hyvän näköinen, mielenkiinnolla odottelen mitkä tuolit valitsitte!

21 July 2008 14:29  
Blogger Anna said...

On hienon näköinen, mielestäni omalla tavallaan yhtä hieno kuin se seinämaalaus, mutta kuinka tohditte maalata sen päälle? :c)

21 July 2008 19:27  
Blogger Mikko said...

Anna: Olihan sitä vanhaa kuvaa jo aikansa katsellut, vaihtelu on hyvästä, eikä se oikein enää tänne olisi sopinut.

22 July 2008 01:10  

Post a Comment

<< Home