Katselet juttuja tunnisteella "leivonnaiset"
30/06/13
Sunnuntaibrunssi
Viikonloppuaamuisin tulee panostettua aamiaiseen hieman eritavalla kuin arkena. Sunnuntaiaamuisin on ihana syödä runsas brunssi aivan rauhassa. Tavallinen sunnuntaibrunssimme sisältää itsepuristettua tuoremehua, paistettuja luomumunia, kasviksia, juustoja, erilaisia leipiä ja leikkeleitä.
Saimme Alpro Soyalta haasteen kehitellä brunssireseptejä soijajogurttituotteista. Tällä kertaa päätimme panostaa brunssin makeampiin ruokalajeihin, koska niitä tulee tehtyä kotibrunssille harvemmin. Joqurttitaikinaan tehdyt amerikkalaiset pannukakut olivat suussa sulavia ja lisukkeet todellakin kruunasivat makuelämyksen.
Amerikkalaiset pannukakut (6 annosta)
- 1-2 kananmunaa
- 1 rkl sokeria
- ripaus aitoa vanijaa
- 1,5 tl leivinjauhetta
- 2,5 dl venhäjauhoja
- 1 dl Alpro maustamatonta luomu soijajogurttia
- 1-1,5 dl maitoa
- ripaus suolaa
- 2 rkl voisulaa
Sekoita kananmunat rikki vispilällä. Lisää joukkoon sokeri, leivinjauhe, Alpron mautamatonta luomu soijajogurttia, 1dl maitoa ja ripaus suolaa. Sekoita tasaiseksi ja lisää vehnäjauhot koko ajan sekoittaen. Kaada joukkoon voisula. Jos taikina on liian paksua, voit lisätä lopun (0,5 dl) maidon.
Taikina kannattaa siirtää kaatimeen, jossa on terävä nokka, jotta kaataminen käy kätevästi. Käytä paistamiseen voita, jotta saat pannukakkuihin kauniin rosoisen ja rapean paistopinnan. Paista haluamasi kokoisia lettuja.
Tarjoa frozen yogurtin, mansikoiden ja vaahterasiirapin kera.
- frozen yogurt (6 annosta)
- 3 dl Alpro Mild & Creamy vanilja-soijajogurttia
Kaada vaniljajogurtti kannelliseen astiaan ja siirrä pakastimeen hyytymään noin tunniksi. Vatkaa sitten kohmeinen jogurtti sekaisin ja siirrä jälleen tunniksi pakastimeen. Toista vielä pari kertaa, kunnes jogurtti hyytyy niin, että siitä voi tehdä palloja.
Erittäin yksinkertaista, mutta vaatii hieman järjestelmällisyyttä ja aikaa, vaivaa ei niinkään.
Frozen yogurt oli aivan mahtavaa. Rakenne oli juuri täydellinen ja valmistus oli todella helppoa. Vaniljajogurtti toimi mahtavasti amerikkalaisten pannukakkujen kanssa, mutta seuraavaksi aiomme testata myös muita Alpron maustettuja jogurtteja jäädytettynä.
Jogurtti-myslimalja (1 annos)
- n. 1 dl Alpro maustamatonta luomu soijajogurttia
- 2 rkl mustikkahilloketta
- 2 rkl mysliä
- mansikka
Annostele lasin pohjalle mustikkahilloketta, kerrosta sen päälle jogurttia ja edelleen jogurtin päälle mysliä. Puolita mansikka ja koristele annos sillä. Tarjoa heti.
Nopeaa ja herkullista, ainekset voi hyvin tehdä hyvissä ajoin odottamaan annoksien kokoamista.
- mustikkahilloke
- 200 g pakastemustikoita
- 0,5 dl vettä
- 0,75 dl kidesokeria
Kaada kohmeiset mustikat kattilaan. Lisää joukkoon vettä ja kuumenna sekoittaen kunnes seos kiehahtaa. Kuori pinnalle syntyvä vaahto pois ja lisää sitten sokeri joukkoon.
Keitä miedohkolla lämmöllä 5-10 minuuttia. Voi keittää pidempään, jos haluat tiiviimmän hillon hillokkeen sijaan.
- mysli
- 1 dl kaurahiutaleita
- 0,5 dl manteleita
- 2 rkl auringonkukan siemeniä
- 2 rkl seesaminsiemeniä
- 1 rkl hunajaa
- 2 rkl oliiviöljyä
Mittaa oliiviöljy ja hunaja kattilaan. Kuumenna kunnes hunaja on sulanut kokonaan öljyn sekaan.
Hienonna mantelit ja auringonkukansiemenet veitsellä karkeaksi rouheeksi. Sekoita kaurahiutaleiden ja seesaminsiementen kanssa ja kaada kaikki aineet kattilaan. Voit halutessasi lisätä hieman kanelia mausteeksi. Sekoita kunnes aineksista muodostuu karkea massa, tässä menee korkeintaan pari minuuttia.
Levitä tasaisesti uunipellille ja paista 275 asteessa 10-15 minuuttia. Mysli palaa helposti joten aina välillä kannattaa vilkaista uuniin.
Jäähdytä ja tarjoa sellaisenaan, kuivattujen marjojen tms. tai vaikka jogurtin kanssa.
Tuntuu hassulta hehkuttaa omia reseptejä, mutta kaikki onnistuivat yli odotustemme. Kannattaa ehdottomasti testata tuo frozen yogurt, toimii hyvin myös jälkkärinä näin kesällä.
Yhteistyössä Alpron kanssa.
01/10/12
Mustikkapiiras
Pakastimme tänä vuonna aika ison satsin porvoolaisia mustikoita. Nyt ne pääsivät ensi kertaa käyttöön mustikkapiiraan muodossa. Katsoimme Hansin matkassa sarjan New York jakson ja innostuimme mustikkapiiraasta, johon tehtiin blendattu mustikkatäyte ja kansi. Ajatelimme aluksi hieman oikaista ja tehdä piiraan valmistaikinasta. Tutkailtuamme valmistaikinoiden tuoteselosteita kaupassa, päätimme tehdä taikinan itse. Valmistaikinat nimittäin sisälsivät kaikki jos jonkinmoista lisä- tai säilöntäainetta.
Mustikkapiiras
- Pohja
- 200 g voita
- 1,5 dl sokeria
- 1 tl vaniljasokeria
- 1 kananmuna
- n. 4,5 dl vehnäjauhoja
- Täyte
- 400 g mustikoita
- 100 g sokeria
- 3 rlk vehnäjauhoja
Ota voi huoneenlämpöön hyvissä ajoin. Sekoita kaikki pohjan ainekset käsin kiiteäksi taikinaksi. Voitele piirakkavuoka ja painele 2/3 taikinasta vuoan reunoille. Laita loput taikinasta jääkaappiin odottamaan. Pistele pohjaa haarukalla ja esipaista 175 asteisessa uunissä 10-15 minuuttia.
Laita sokeri ja 2/3 mustikoista blenderiin, sekoita. Lisää joukkoon vehnäjauhot ja sekoita tasaiseksi. Lisä loput mustikat, mutta älä enää blendaa, vaan sekoita lusikalla.
Kaada seos piirakkavuokaan. Kaulitse kansi ja painele se varovasti piiraan päälle. Paista 175 asteisessa uunissa noin 30-35 minuuttia. Anna piirakan vetätyä ja jäähtyä hieman. Tarjoile vaniljajäätelön kera.
Kannen taikina tosiaan kannattaa laittaa välissä jääkaappiin. Meillä tämä unohtui ja lämmintä venyvää taikinaa oli todella vaikea saada kanneksi piirakan päälle. Myös täytteen sokerimäärää voisi hieman vähentää, varsinkin jos mustikat ovat hyvin makeita.
Piiraasta tuli oikein maukasta ja se katosi jääkaapista parissa päivässä. Vaniljajäätelö on kyllä ehdoton piiraan kumppani. Se raikastaa mukavasti makuelämystä. :)
[pinit]30/09/11
Pauligin makupari-kilpailu
Lähdimme mukaan Pauligin järjestämään makupari-kilpailuun. Kilpailussa piti keksiä jollekin Pauligin kahveista sopiva makupari. Valitsimme kahviksemme uuden, luomu- sekä reilunkaupan sertifikaatilla varustetun, Mexico kahvin. Makupariksi kehittelimme raikkaan ja pähkinäisen suklaa-appelsiinileivoksen. Itse tykästyimme Mexico-kahviin ja tulemme varmasti juomaan sitä jatkossakin.
Äänestämään pääset tästä. Kannattaa äänestää, sillä kaikkien äänestäneiden kesken Paulig arpoo viikonlopun Kämp-hotellissa ja herkutteluillan Chez Dominiquessa!
Leivoksen resepti löytyy muuten tuolta kilpailusivulta ja luvataan laittaa se tänne blogiinkin myöhemmin hieman paremmalla ajalla.
[pinit]




