Viewing posts tagged with "kylpyhuone"
23/04/08
No niitä vastoinkäymisiä…
Ei valmistunut kylpyhuone sitten vielä tänään. Olisi kyllä valmistunut, jos eilinen olisi mennyt niin kuin oli suunniteltu. No ei siis mennyt. Oli nimittäin stressaavin lomapäivä, jonka olen varmaan pitänyt. Aamu alkoi ihan hyvin ja kuten pitikin, työmiehet tulivat aloittelemaan kalusteiden ja vesikalusteiden asennuksia. Itse olin paikalla varmistamassa, että kaikki tulee niille paikoille mihin kuuluukin…
No homma eteni edelleen ihan hyvin, kunnes kuulin kylppäristä ruman sanan ja välittömästi sen jälkeen veden ropinan suojamuoveja vasten. Singahdin olohuoneen puolelle ja pesukoneen (juuri uusittu) liitinhän sieltä oli pettänyt ja murtunut asennettaessa. Vettä tuli ja paljon. Heitin putkimiehelle äkkiä lähellä olleen lakanan, jolla pystyi hieman ohjaamaan suihkua. Työmiestä on kuitenkin kiittäminen paljosta. Hyppäsi siihen tahtiin ovesta pihalle ja kuusi kerrosta portaita alas, että vettä ehti parketille asti valumaan vain sen verran, jonka ehdin pyyhkeellä samantien kuivaamaan pois. Onneksi oli kylpyhuoneessa jo asennukset ja eristykset melkein tehty niin se vesimäärä meni pääosin lattiakaivosta alas. Suojaukset eteisessä pelastivat myös paljon, kovalevy lattialla imi vettä kuin sieni ja muovit sekä teippaukset estivät sen ettei paljoa vettä päätynyt parketille asti… Suojaukset oli kuitenkin purettava ja jalkalistoja hieman revittävä irti että nähtiin oliko tullut pahempia vahinkoja. Ei ollut. Säikähdyksellä ja muutaman tunnin vesikatkolla onneksi selvittiin.
Rytäkässä allastaso sai hieman vaurioita, mutta onneksi yhtä kolhua lukuunottamatta näkymättömistä paikoista. Senkin hioin ja vahasin illalla uudelleen melkein kokonaan piiloon. Pieni vahinko siihen nähden mitä olisi voinut tapahtua.
No ikään kuin tässä ei olisi jo ollut tarpeeksi, hajosi illalla vielä se ainoa vaihtamatta jätetty sulku ja alkoi tihuttamaan vettä wc-telineen sisälle. Äsken putkimies kävi tekemässä pikakorjauksen asialle ja perjantaina sitten korjataan kunnolla. Samalla asennetaan vielä uusi pesukoneen vesiliitin sekä wc:n painonappi, jonka toimituksesta ilmeisesti puuttui yksi elintärkeä osa.
Niin joo ja näyttäisi vielä, että wc-istuin on asennettu liian korkealle… selvitellään.
20/04/08
Kylpyhuoneremontin viikkoraportti 4

Viime viikolla laatoittajamme sai työnsä viimeistelyä vaille tehdyksi. Seinät ja lattia valmistuivat kokonaan, enää vain wc-kotelo odottaa saumaamista. Tällä kertaa saimme myös sen oikean korkuisen wc-asennustelineen. Tämän lisäksi katto levytettiin ja maalattiin, reiät katossa odottavat valaisimien asennusta.
Odotamme innolla tulevaa viikkoa, sillä kylpyhuoneemme pitäisi vihdoin ja viimein valmistua. Maanantaina toivottavasti loput rakennustyöt saadaan valmiiksi, jolloin kalusteita päästään asentamaan seuraavina päivinä.
Nyt olisi sopiva aika kylpyhuone-tarvike aiheisille vinkeille. Ostoslistalla on pyyhekoukkuja, wc-paperiteline ja muuta sellaista. Tyylimme varmaan jo tiedättekin: se on kallis, harjattu ja maitolasinen. :D
Alla olevissa kuvissa näette vilauksen lattiaa, jota ei ole vielä saumattu, sekä wc-kotelon tämän hetkisessä työvaiheessaan.

13/04/08
Kolmas viikko kylpyhuoneremonttia

Taas on viikko vierähtänyt ja elämään ilman kylpyhuonetta alkaa jo melkein tottua. Siis melkein, mutta ei kuitenkaan. Reilu viikko olisi vielä kestettävää. Menneellä viikolla sattui jo aiemmin mainittu ensimmäinen takaisku, mutta onneksi seuraukset olivat kuitenkin aika pieniä. Tällä viikolla siis tapahtui:
- WC-istuimen seinäteline asennettiin, koteloitiin ja purettiin
- Vesieristys viimeisteltiin, tarkastettiin ja hyväksyttiin
- Seinien laatoitus saatiin melkein valmiiksi
- Allastaso tuli valmiiksi
- Suihkuseinä tilattiin
Tuo allastaso on siis se ainoa itselle toteutettavaksi jäänyt osa tätä kylpyhuoneremonttia ja hyvinhän sekin onnistui. On pakko olla ihan tyytyväinen itseensä. :)

10/04/08
Ensimmäinen takaisku
Noniin, pitihän tämä tulla jossain vaiheessa vastaan. Se ensimmäinen ongelma kylpyhuoneemme remontissa. Tähän asti kaikki onkin mennyt ihmeellisen hyvin. Tälläkään kertaa ei tosin syyttävä sormi osoita työmiesten tai kenenkään muun sellaisen suuntaan, johon meillä on suora asiakas-suhde. Nimittäin urakoitsijan toimittajana käyttämä K-Rauta onnistui toimittamaan meille väärän seinä-WC:n asennustelineen. Oli tilattu IDOn korkea malli 91371, mutta sieltäpä toimitettiin matala malli 91370 (PDF). Ei kai tuo yhden numeron ero nyt niin merkittävä ole…
No suunnitelmiimme ei tuo matala sopinut, joten vaihtoonhan se menee. Ikävän tästä tilanteesta tekee se, että asentajat olivat luottaneet saavansa sitä tavaraa mitä on tilattu ja ehtivät asentamaan tuon väärän mallin jo paikoilleen. Onneksi kuitenkin vain koteloinnin levytys oli tehty eikä vielä edetty laatoitukseen asti. Eli uudelleen levyttämisellä ja asentamisella vaan selvitään. Työstä tai materiaaleista ei myöskään meille itselle koidu lisäkustannuksia, joten siltä osin pitää myös olla tyytyväinen. Uusi asennusteline meni tehdastoimitukseksi, joten se saadaan vasta viikon kuluttua. Siihen mennessä asentajat yrittävät tehdä kaikki mahdolliset asennustyöt: laatoituksen siltä osin kuin se voidaan tehdä, katon rakentamisen ja kalusteiden asentamisen.
Työnjohtajan arvion mukaan remontti valmistuisi (ilman lisäongelmia siis) pari päivää ennakoitua myöhemmin eli viikon 17 alussa. Ihan siedettävää vielä, kun alkuperäinen aikataulu oli, että viikon 17 lopussa on valmista.
07/04/08
Kylpyhuoneremontin viikkoraportti
Remontti etenee suunnitelmien mukaisesti. Ongelmia ei ole vieläkään ilmennyt, paitsi naapureiden kanssa. Eräs naapureista suivaantui remonttimiesten oviin teippaamista vesikatkoilmoituksista ja päätti repiä ne pois. Kun ilmoitustaululle oli viety uusi lappu, toiset naapurit taas antoivat palautetta liian vähäisestä informoinnista. Muun muassa tällaista pientä kitkaa oli viime viikolla, mutta nyt on jälleen rauha talossa, onneksi.
Viime viikolla kylpyhuoneremontti eteni seuraavasti:
- Putkimies asensi putket ja liittimet
- Kevyet seinät rakennettiin
- Lattiakaivo saatiin vaihdettua
- Sähkömies teki toivomamme sähkömuutokset
- Lattialämmitys asennettiin ja lattia valettiin
- Seinät ja lattia tasoitettiin
- Katon alaslaskulle tehtiin koolaukset
- Vesieritystä aloitettiin
Odotamme jo malttamattomina kylpyhuoneen laatoituksen alkamista. Suurin osa tilaamistamme tarvikkeista ja kalusteista saapui koristamaan olohuoneemme nurkkaa. Viihtyisyys kasvoi entisestään.







