Viewing posts tagged with "kylpyhuone"

Kylppäriharmeja

Pari vuotta sitten tehdyn kylppäriremontin haamut kummittelevat edelleen. Kylppärissämme on IDO:n seinä-wc, jossa on sisäänrakennettu paikka raikastimelle. Paikka on luukun takana huuhtelun painonapissa. Parin viime viikon ajan tuota luukkua ei ole kuitenkaan saanut auki, jotta olisi voinut lisätä uuden raikastinpuikon paikoilleen. Tänään päätimme, että avaamme luukun vaikka väkisin. Se tarvitsee kuitenkin hätätapauksessakin saada auki, vesisulku on samaisen painonapin takana piilossa.

Aikamme kylppärissä ähistyämme, luukku lähtikin auki. Ainoa ongelma oli, että samalla irti lähti myös kiinnityskaulus. Kävi ilmi, että putkimies oli tämänkin kiinnittänyt vähän sinnepäin. Kaulus oli kiinni neljän ruuvin sijaan vain yhdellä ja silläkin juuri ja juuri. Ei ollut vaivautunut hankkimaan pidempiä ruuveja. Tämän takia ei luukkukaan oikein auennut… Huomenna pitää varmaan käydä sitten rautakaupassa.

PS. Kovin on kiireistä tällä hetkellä, työ vie meillä molemmilla vähän liikaa aikaa ja blogi meinaa jäädä vähän paitsioon. Ainakin vielä hetken uhkaa kiire jatkua samaan malliin, joten päivitystahti täällä varmaan vähän notkahtelee aika ajoin.

Uusi hammasharja


Sittenkin välipäivien alennusmyynneistä löytyi jotain, nimittäin sähköhammasharja. Olin jo parin kuukauden ajan kinunnut, että ostetaan sellainen. Stockmannilla pyöriessämme huomasimme sattumalta, että Braunin Oral-B sähköhammasharjatkin olivat alennuksessa. Hankimme Oral-B:n Triumph 5000 mallin, johon kuuluu langaton SmartGuide näyttö.

Mikko on vastustellut tähän asti sähköhammasharjan ostoa, mutta nyt kun perinteistä Oral-B:n hammasharjaa on niin vaikea enää saada mistään, niin sain hänetkin suostuteltua. Ero tavallisen ja sähköharjauksen välillä on valtava. Sähköhammasharjauksen jälkeen suussa tuntuu oikeasti siltä kuin hammaslääkäriltä lähtiessä. Mainokset eivät tässä asiassa liioittele mielestäni lainkaan. En olisi osannut kuvitella, että ero on oikeasti näin suuri.

SmartGuide näyttö on kyllä aika turha. Onhan siinä kello, mutta harjausopastuksesta ei ole oikeastaan mitään hyötyä. Itse emme ainakaan ehdi harjaamaan kaikkia hammaspintoja hammaslääkäreiden suosittelemassa kahden minuutin harjausajassa. Kello jatkaa ajan ottamista kahden minuutin jälkeenkin, mutta mitä tekee tiedolla, että harjasit hampaitasi 4min 20s. Hätäisille harjaajille näytöstä voikin olla apua.

Paketissa tuli mukana kaksi FlossAction-harjaa jokapäiväiseen puhdistukseen, ProBright-harja hampaiden ajoittaiseen kiillottamiseen sekä hellävaraisempi Sensitive-harja. Ostimme myöhemmin vielä toisen ProBright-harjaspään, mutta yhden kerran kokeilun jälkeen emme ole vielä päässeet selvyyteen valkaiseeko se oikeasti hampaita. FlossAction-harjat vaikuttavat oikein päteviltä.

Hammasharjassa on eri harjausasetuksia erilaisiin suunhoitotarpeisiin: päivittäinen puhdistus, hellävarainen puhdistus, hieronta ikenille, kiillotus sekä syväpuhdistus, jossa suositeltu harjausaika on 3 minuuttia. Mutta todennäköisesti näistä tulee käytettyä vain normaalia puhdistusta ja aina välillä tuota kiillotusta. Yksi tämän harjan parhaista ominaisuuksista on, että laturi on todella pieni. Laturi on harjan pohjan kokoinen rengas, jonka voi halutessaan kiinnittää kuvassa näkyvään harjatelineeseen. Hammasharja latureineen mahtuu hienosti kylpyhuoneen kaappiin piiloon.

Sähköhammasharjat ovat hieman tainneet kehittyä siitä, kun niitä on viimeksi lapsena käyttänyt. Mikko ainakin vastusteli vanhojen mielikuvien takia, mutta on nyt kuitenkin mielellään käyttänyt uutta harjaamme.

Kylpyhuone vihdoinkin valmis!

Vihdoin on tullut aika kerätä yhteen kylpyhuoneremonttimme kaikki vaiheet. 25. päivä maaliskuuta aloitettiin ja kaikkien mutkien jälkeen nyt alkaisi olla valmista. Vielä pieni loppusilaus jäljellä, mutta ulkopuolisten hommat on nyt tehty. Aiemmin olemme jo raportoineet rakennusvaiheista ja nyt on sitten tullut aika pestä likapyykkiä ja jatkaa siitä kun kaikki alkoi mennä pieleen.

Vaikeuksiemme yhteisenä tekijänä on putkimiehen aliurakka. Pääurakoitsijalle on annettava täysi synninpäästö lukuunottamatta aliurakoitsijan valintaa. Ensimmäiseksi putkimiehemme ei osannut tarpeeksi ajoissa avata suutansa siitä, että pyyhekuivain oli toimitettu pinta-asennusliittimillä sovitun uppoasennuksen sijaan. Jos tämä olisi tullut puheeksi ennen kuin kuivain oli jo kiinnitetty seinään olisi selvitty vain muutaman päivän viiveellä ja lopputulos olisi ollut halutunlainen. Putkiin jouduttiin siis tekemään aivan turhat ja lopulta vaikeiksi osoittautuneet mutkat. Aluksi patteri liitettiin lämminvesikiertoon joustavilla putkilla, mutta nämä alkoivat valitettavasti ruostumaan hapekkaan veden vaikutuksesta (vaikka niiden pitikin olla ruostumattomasta teräksestä). Lopulta nämä putket jouduttiin korvaamaan sarjalla kulmia ja liittimiä, lopputulos joka ei esteettisesti aivan vastaa odotuksiamme, mutta siihen on nyt tyydyttävä. Lisäongelmia patterin asennukseen toi se, että vesijohdot oli piikattu väärään kohtaan seinään, joten toinen puoli oli kiinnitettävä liimaamalla. Oikean liiman valinta kesti putkimieheltämme 8 viikkoa. Nyt on onneksi todella tukevasti seinässä.

Edellä mainittu ei kuitenkaan ollut vielä mitään verrattuna siihen mitä tapahtui kun kylpyhuone oli mainitun patterin kiinnitystä vaille valmis. Putkimiehen asentaessa valmiiseen kylpyhuoneeseen huoltoluukkua, keksi hän väärän kokoinen luukku kädessään alkaa rälläköimään sitä sisätiloissa. Lopputuloksena pilalla oleva wc-istuin ja 30 vaihtamista vaativaa seinälaattaa. Kun emme voineet olla vahtimassa oli tämä urakoitsija päättänyt alkaa ratkomaan ongelmia omin päin: jälkiä oli yritelty peitellä valkoisella maalilla ja lopulta joku “kaveri” oli laatoittanut pahiten kärsineet laatat uudelleen luokattomasti. Emme tätä tietenkään hyväksyneet. Tässä vaiheessa alkoi sitten se odottelu, johtuen putkimiehen kyvyttömyydestä hoitaa asiaa vakuutuksensa kautta ja osaltaan myös vakuutusyhtiön todella hitaan toiminnan takia.

Lopulta monen viikon odottelun jälkeen saimme, meille jo laatoituksia todella hyvällä lopputuloksella tehneen, ammattilaisen korjaamaan vahingoittuneet laatat ja laatoittamaan vahingoittuneen wc-istuimen kotelon uudelleen. Lopputulos oli erittäin hyvä vaikka aivan kaikkia, tosin piilossa olevia, vahingoittuneita laattoja ei pystyttykään vaihtamaan vesieristyksen rikkoutumisen pelossa. Tästä seurasi sitten seuraava uskomattoman pitkä odotteluaika, kun odottelimme uutta wc-istuinta IDO:lta. Putkimies tilasi sen varoituksista piittamatta viimetipassa ja välikäsien kautta, joten toimitusaika venyi vaikka kuinka pitkäksi. Emme oikeastaan edes tiedä oliko istuinta edes tilattu, koska vasta uhkailujen ja asiamiehen värväämisen jälkeen saimme uuden istuimen muutamassa päivässä kotiimme. Sen jälkeen putkimies ramppasi pari päivää edestakaisin tukun ja meidän kylppärin väliä yrittäen asennusta. Lopulta istuin saatiin paikoilleen, mutta valitettavasti takaiskut eivät loppuneet tähän. Uudessa wc-istuimessa oli valuvirhe, jonka takia asennusaukon peitelaippa ei pysynyt paikoillaan.

Tässä vaiheessa emme oikeastaan enää halunneet olla missään tekemisissä putkimiehemme kanssa, eikä hänkään enää vaikuttanut ollenkaan yhteistyökykyiselta. Päätimme siis asioida suoraan IDOn kanssa, vaikka reklamointi olisikin ollut putkimihen vastuulla. Aikamme soiteltuamme puheluita saimme lopulta sovittua, että saamme uuden istuimen takuuseen ja se tullaan IDOn toimesta asentamaan. Tällöin elimme jo heinäkuuta. Heinäkuun puolessavälissä saimme sitten lopulta asentajalta soiton ja sovimme asennuksesta muutaman päivän päähän. Yllätys oli kuitenkin suuri kun paikalle tuli hyvin vähän seinä-wc:iden asentamisesta kokemusta omaava putkimies, ei siis IDOn edustaja vaan aliurakoitsija. Hyvin epävarmasta alusta huolimatta annoimme miehelle mahdollisuuden yrittää, mutta tämä sitten kostautuikin. Istuimen asentaminen ei onnistunut ollenkaan ja aivan kuin kaiken kruunuksi onnistui tämäkin putkimies sitten lopulta halkaisemaan yhden wc-koneistoa verhoavista laatoista. Tässä vaiheessa pääsi ilmoille jo melkoinen määrä kirosanoja. Onneksi samasta yrityksestä löytyi nopeasti ammattitaitoinen laatoittaja, joka kävi jo muutaman tunnin päästä korjaamassa vahingon. Jäimme kuitenkin kauhulla odottamaan seuraavaa päivää ja wc-istuimen asennuksen uutta yritystä.

Seuraavana päivänä heti aamusta paikalle tuli saumaaja, joka myös yritti aluksi wc-istuimen asennusta. Luovutti kuitenkin nopeasti ja kutsui paikalle (kolmannen) putkimiehen. Itse toimin putkimehen apulaisena ja noin kolmen tunnin ja 7 asennusyrityksen jälkeen saimme istuimen lopulta paikoilleen ilman vuotoja. Huh. Ongelmia aiheutti huuhteluveden tuloputken tiivisteen jatkuva vuotaminen. Selvästi tuotekehityksen paikka IDOlle, josta pitää heille antaa palautetta. Tämä putkimies oli osaava ja työympäristönsä hyvin huomioon ottava, joten pakko kuitenkin myöntää, että koko ala ei voi olla täysin mätä.

Lopuksi asensin itse wc-istuimen kannen, joka sekään ei ollut ihan suoraviivainen juttu. Koska istuimen kanssa on ollut niin paljon ongelmia niin sitä surullisen kuuluisaa huoltoluukkua en ole vielä paikoilleen laittanut. Lisäksi WC-istuimen sauma kaipaa vielä hieman silikonia siloitteluun. Nämä siis vasta kun on hetken ajan seurailtu, että vuotaako tulovesiputki vielä.

Nyt pääsemme sitten lopulta nauttimaan valmiista uudesta kylpyhuoneestamme ja hankkimaan loput pienet osaset täydentämään kokonaisuutta. Aiemmin tuli jo mainittuakin Eva Solon wc-rullatelineestä ja pyyhekoukuista, näiden lisäksi tarvitaan kuitenkin vielä vähän kaikenlaista.

Lopuksi, herkimpiä lukijoitamme tämä saattaa järkyttää, mutta jos uskallat niin tästä voit katsoa tilanteen mistä neljä (!) kuukautta sitten lähdettiin liikkeelle.

Suihkuseinä


Jälleen kerran kylpyhuoneremontti lähestyy loppuaan. Tilaamamme suihkuseinä voitiin vihdoin ja viimein asentaa. Täytyy sanoa, että se kyllä kruunaa kokonaisuuden. Suihkuseinä tilattiin erikseen lasiliikkeestä, koska huoneen korkuista suihkuseinää ei löytynyt mistään valmiina.


Muuten tämä kulunut 8 viikkoa on kulunut vahinkojen paikkailuun. Vahingoittuneet kaakelit on vaihdettu uusiin hyvin onnistuneesti. Alkuviikon aikana patteriin vaihdetaan vielä putket ja pesukoneen poistovesiliittimeen laitetaan metallinen laippa, sekä saamme uuden wc-istuimen. Olemme siis joutuneet odottamaan uutta wc-istuinta kauan, nyt sen kuitenkin pitäisi olla jo Suomessa asti ja alkuviikosta toivottavasti täällä.

Kyllä kärsivällisyyttä ja hermoja on koeteltu. Toivottavasti tämän viikon aikana tästäkin asiasta päästään kesälomille, sillä lomalla odottavatkin jo muut sisustusprojektit. :)

Kylpyhuoneen tilanneraportti


Kuten tuolla edellisen kirjoituksen kommenteissa jo sivuttiinkin, on kolme viikkoa sitten valmistuvaksi suunniteltu kylppäri-remonttimme edelleen työn alla. Melkein se ehti jo kaksi viikkoa sitten valmistua, mutta erään työmiehen hölmöiltyä edessä on vielä noin 30 laatan ja wc-istuimen vaihto. Tällä hetkellä odotellaan vakuutusyhtiön kannanottoa.

Lisäksi patterin asennus puoliksi liimaamalla on osoittautunut hankalaksi. Ja ettei tässä olisi jo riittävästi, sylki wc:n koneisto vedet viime viikonloppuna allekirjoittaneen päälle. Onni onnettomuudessa oli, että satuin juuri (jonkin liittimen tms. pettäessä) olemaan aamupesulla ja sain äkkiä sulun kiinni. Eli vesivahingolta vältyttiin. Tämäkin selvitellään sitten samalla kun muita korjauksia tehdään.

Ylhäällä kuva parin viikon takaa kun hetken oli melkein valmista. Puuttuva suihkuseinäkin on jo saapunut ja odottaa lasiliikkeessä kunnes voidaan paikalleen asentaa.