Viewing posts tagged with "keitto"
27/01/10
Resepti: Maissikeitto
Olemme seuranneet muutaman viime viikon ajan telkkarista Top Chef -ohjelmaa, jossa kilpailee myös suomalaistaustainen Stefan Richter. Kilpailijoina on oikeasti osaavia ihmisiä ja ratkaisut tehdään yleensä todellisin perustein. Kilpailu on rehtiä mitä ei voi sanoa tosi-tv:stä yleensä. Ihan viihdyttävää katseltavaa.
Tänä vuonna ohjelmassa on tehty jo pariinkin otteeseen maissikeittoa, joten pakko sitä oli itsekin sitten lopulta kokeilla. Kirjoistamme ei oikein löytynyt sopivaa ohjetta, joten turvauduimme taas internetiin. Lopulta päädyimme tekemään keiton Pastanjauhannasta löytyvän ohjeen perusteella. Tuoremaissia ei tietenkään tähän vuodenaikaan saa, joten oli pärjättävä sillä mitä tarjolla on.
Maissikeitto (4 annosta)
- 1,5 l vettä
- 4,5 rkl kasvisfondia
- 6-7 perunaa
- 8 valkosipulinkynttä
- 600 g pakastemaissia
- 2 rkl makeaa chilikastiketta
- 2 dl kermaa
- suolaa
- mustapippuria
- suolapähkinöitä
- persiljaa silputtuna
Mittaa vesi kattilaan ja aseta liedelle lämpiämään. Kuori perunat, paloittele pienehköiksi paloiksi ja lisää hienonnetun valkosipulin sekä kasvisfondin ohella veden sekaan. Kaada myös pakastemaissi kattilaan, jätä kuitenkin hieman sivuun koristelua varten. Mausta keitto chilikastikkeella ja keitä kannen alla noin puolen tunnin ajan, kunnes perunat ovat pehmenneet.
Soseuta keitto tehosekoittimella tai sauvasekoitinta käyttäen. Siivilöi keitto jotta saat tasaisemman lopputuloksen. Itse emme muistaneet, että jouduimme heittämään siivilämme roskiin sen alettua ruostumaan, joten jouduimme tekemään siivilöinnin todella pienellä “koristesiivilällämme”. Hermothan siinä meinasi mennä.
Lisää siivilöidyn keiton sekaan kerma, kuumenna levyllä ja mausta tarvittaessa suolalla sekä mustapippurilla. Tarjoa keitto kuumana, jäähtyessään se alkaa helposti paakkuuntumaan. Ripottele annosten päälle säästämiäsi maissinjyviä sekä suolapähkinöitä ja koristele koko komeus hienonnetulla persiljalla. Pähkinät ovat aivan ehdottomia kokonaisuuden kannalta, todella kruunaavat ruoan ja antavat siihen ihan omanlaisensa pähkinäisen kokonaismaun. Muutenkin keitto oli oikein herkullista. Sopii hyvin näiden kovien pakkasten keskelle. Tulisuutta tosin olisi aivan hiukan voinut olla enemmänkin, mutta asia korjaantuu helposti käyttämällä hieman vahvempaa chilikastiketta.
27/10/09
Resepti: Mausteinen porkkanakeitto
Valmistelut: 15 minuuttia
Valmistus: 40 minuuttia
4 annosta

Tämä mausteinen porkkanakeitto sopii tarjoiltavaksi yhtä hyvin niin kuumana kuin kylmänäkin. Keitto sopii myös hyvin alkuruoaksi, kunhan vaan pääruoassa on riittävästi puhtia ja mausteisuutta.
- 500 g porkkanoita
- 1 iso sipuli
- 2 valkosipulinkynttä
- 1-2 tl inkivääriä raastettuna
- tilkka öljyä
- 1,2 l kasvislientä
- 1,5 dl valkoviiniä
- 1 rkl hunajaa
- 2 tl garam masalaa
- 1 tl curryjauhetta
- mustapippuria
- 150 g smetanaa
Kuori ja kuutioi porkkanat. Silppua sipuli, hienonna valkosipuli ja raasta inkivääri. Kuullota sipuleita ja inkivääriä öljyssä kattilassa kunnes alkavat pehmetä ja saada väriä. Lisää porkkanakuutiot ja kuullota vielä hetken ajan. Lisää joukkoon kasvisliemi ja anna keiton kiehua noin 30 minuuttin ajan.
Lisää sitten valkoviini, hunaja sekä mausteet eli garam masala, curry ja mustapippuri. Anna kiehua vielä noin 10 minuuttia.
Nosta kattila pois kuumalta levyltä ja lisää lopuksi keittoon smetana. Soseuta keitto sauvasekoittimella, tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa. Tarjoile keitto kuumana tai jäähdytä kylmäksi.
Tämä herkullinen, mutta yksinkertainen resepti löytyi aikoinaan MTV3:n Foodoo-ohjelmasta. Keitto on yllättävän juoksevaa ja olemmekin itse laittaneet hieman alkuperäistä ohjetta vähemmän valkoviiniä ja hieman enemmän porkkanoita. Krutongit toimivat myös hyvin tässä keitossa. Erittäin herkullinen ja kevyt syys- tai talvipäivien lämmittäjä.
23/08/08
Resepti: Lohikeitto
Valmistelut: 15 minuuttia
Valmistus: 20-30 minuuttia
4 annosta
- 400 g tuoretta lohifileetä
- 1-2 porkkanaa
- 1 sipuli
- 1 pieni purjo (tai hienonnettua ruohosipulia)
- 500 g perunoita
- 1 rkl voita
- 2 rkl vehnäjauhoja
- 1 l kalalientä (tai vettä ja kalafondia)
- 2 dl kermaa
- 10 maustepippuria
- hienonnettua tilliä ja/tai persiljaa
- (mustapippuria ja suolaa)
Kuori porkkanat ja leikkaa pieniksi paloiksi. Huuhdo purjo, leikkaa renkaiksi sekä hienonna sipuli. Kuullota kasviksia voissa isossa kattilassa. Ripottele kasvisten päälle jauhot ja sekoittele.
Kuori ja paloittele perunat; lisää muiden kasviksien sekaan. Kaada kalaliemi tai 1 l vettä ja tarvittava määrä fondia kattilaan. Lisää sekaan myös maustepippurit. Keitä kannen alla kunnes kasvikset ovat kypsiä (n. 15 minuuttia).
Poista tarvittaessa nahka kalafileestä ja leikkaa noin 2 sentin suupaloiksi. Lisää kalapalat sekä kerma keiton sekaan, sekoita ja hauduta vielä noin 5-8 minuuttia. Tarkista maku ja mausta vielä tarvittaessa mustapippurilla ja suolalla. Ripottele keiton päälle runsaasti tilliä ja persiljaa. Tarjoa tumman leivän kera.
25/01/08
Resepti: Tom Yam Kung -keitto
Valmistelut: 10 minuuttia
Valmistus: 20 minuuttia
4 annosta
- 200 g siitakesieniä
- parin sentin pala tuoretta inkivääriä
- 2 sitruunaruohoa
- 1 makea sipuli tai muutama kevätsipuli
- 2 punaista chiliä
- 1 l vettä
- 1 kasvisliemikuutio
- 2 rkl thaimaalaista kalakastiketta
- 3-4 rkl sitruunan tai limetin mehua
- n. 15 jättikatkarapua
- 6 kaffir-limetin lehteä
- tuoreita korianterin lehtiä
Puhdista ja paloittele tai viipaloi siitakesienet. Kuori ja hienonna inkiväärikin pieniksi paloiksi. Kuori pois sitruunaruohon ulommaiset puumaiset kerrokset ja paloittele pehmeät sisäosat parin sentin pituisiksi pätkiksi. Kuori ja hienonna sipuli (tai pilko kevätsipuli). Poista chilin kanta ja siemenet sekä silppua se hienoksi.
Mittaa kattilaan litra vettä. Kuumenna vesi ja lisää kiehuvaan veteen kasvisliemikuutio, sipulit, sitruunaruoho, inkivääri, kalakastike ja siitakesienet. Anna kiehua hetken aikaa välillä hämmentäen.
Lisää keittoon sitruunamehu, chilisilppu, limetin lehdet ja jättikatkaravut. Kuumenna, mutta älä enää keitä, sillä katkaravut sitkistyvät helposti. Koristele korianterin lehdillä ja tarjoa saman tien höyryävän kuumana. Voit tarjota ohessa hieman vaaleaa leipää. Tulisuutta voi säädellä lisäämällä chiliä pikkuhiljaa kunnes saavuttaa oman mieltymyksensä. Muutenkin tämän keiton valmistuksessa kannattaa maistella aina välillä ja etsiä hyvää kokonaisuutta.
Keitto toimii hyvin joko pienempänä ateriana tai alkupalana isommassa kokonaisuudessa. Hyvää ja tulista. :) Aivan oikeaoppisesti tehtäessä liemi kuuluisi kai tehdä kanaliemestä, mutta meillä mennään tälläisellä variaatiolla. Reseptejä löytyy kuitenkin netistä lukematon määrä, joten soveltaminen lienee sallittua. ;) Ruokajuomaksi sopii hyvin kuiva valkoviini, rypäleistä erityisesti Sauvignon Blanc. Meillä keiton kanssa oli tarjolla Ranskalaista Pouilly Fumé la Forge -valkkaria, joka kesti hyvin tulisen ruoan kanssakin. Muutenkin on yksi lempivalkkareistamme.
20/11/07
Resepti: Tulinen tomaattikeitto
Valmistus: n. 15 minuuttia
Kypsennys: n. 30 minuuttia
4 annosta
- 1 iso sipuli
- 2-4 valkosipulin kynttä
- 1 rkl öljyä
- 1 tl tulista chilitahnaa
- n. 200 g pala juuriselleriä
- 1 iso jauhoinen peruna (Van Gogh)
- 1 hapahko omena
- 500 g tomaattimurskaa
- 2 rkl tomaattipyrettä
- 5 dl vettä
- kasvisliemikuutio
- Maggi Provencal fondikuutio
- 1 rkl hunajaa
- mustapippuria
- 1 tl kuivattua basilikaa
- 1 tl kuivattua oreganoa
- 1 tl timjamia
- 2 dl ranskankermaa (1 dl keittoon sekaan ja 1 dl pinnalle)
Kuori peruna, selleri ja omena sekä kuutioi ne pienehköiksi paloiksi. Silppua sipuli sekä valkosipulin kynnet. Kaada noin 1 rkl öljyä kattilaan ja kuullota sipulia ja valkosipulia keskilämmöllä noin 5 minuuttia. Lisää chilitahna kattilaan ja kääntele seosta hetki.
Kaada tomaattimurska ja pyre sekä juures- ja omenalohkot kattilaan sipuleiden sekaan. Lisää myös vesi, liemikuutiot ja hunaja. Mausta rouhimalla sekaan mustapippuria. Keitä keittoa noin 30 minuuttia kunnes juurekset ovat täysin kypsiä (mielummin jopa hieman ylikypsiä).
Keiton kiehuttua soseuta se sauvasekoittimella. Mausta sose basilikalla, oreganolla ja timjamilla. Kuumenna keitto. Tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa. Nosta keitto pois liedeltä ja sekoita 1 dl ranskankermaa sekaan.
Mausta keittoannos pöydässä lusikallisella ranskankermaa.
Tässä on pakkasten saavuttua (ja taas jo mentyä) hetken aikaa tehnyt mieli tulista tomaattikeittoa. Isälläni oli aikoinaan tapana tehdä tiettyä tulista variaatiota tästä keitosta, mutta valitettavasti reseptiä ei enää ole tallessa tai muistissa. Kyseiseen keittoon laitettiin makua lieventämään smetanaa tai ranskankermaa ja kuin tilauksesta Otetaan ensin puoli kiloa voita… -blogista löytyikin varsin samantapainen ohje. Yllä siis meidän variaatio tuosta keitosta. Erittäin hyvää ja ruokaisaa oli, mutta chiliä lipsahti hieman liikaa (2 tl tuon mainitun 1 tl:n sijaan), joten kuuma tuli ja janotti. Onneksi oli Stockalta haettua uunituoretta chapataa tulisuutta lieventämään. Tarkkana on siis oltava seuraavalla kerralla kun tätä tehdään.




