05/11/08

Valkoista valoa


Meitä on häirinnyt yleisti tarjolla olevien lamppujen lämpimän valkoinen eli todellisuudessa keltainen väri. Ikävää kun valkoinen sisustus muuttuu keltaiseksi hehkuwattien loisteessa. Kuten Norm 69:n hankinnan jälkeen kirjoitimmekin, keltainen valo tuntui erityisen ikävältä tämän valaisimen kohdalla ja kommenteissa tulikin silloin puheeksi päivänvalolamput.

Suomessa päivänvalolamppuja myy käytännössä vain turkulainen Ad-lux Oy, jolla on myös muutama jälleenmyyjä Helsingissä. Vierailimme Turussa pari viikkoa sitten ja kaupungilla liikkuessamme päätimme käydä myös Brahen Centerissä Ad-luxissa. Mukaan tarttui Viva-Liten 26W täyden spektrin päivänvalolamppu.

Päivänvalolamppu tekee kyllä Normille oikeutta, mutta näyttää muiden keltaisten valojen joukossa todella yksinäiseltä. Eli valitettavasti tämä kokeilu ei mielestämme oikein onnistunut. Kokemus osoitti että erilaisia valoja on todella vaikea yhdistää. Muihin valaisimiimme ei ole olemassa sopivia päivänvalolamppuja, joten Norm saa jatkossa tyytyä ihan tavalliseen energiansäästölamppuun.

Toivottavasti tulevaisuudessa valmistajat heräisivät tarjoamaan valkoisempia sävyjä kaikentyyppisiin lamppuihin.

Labels: , ,

12/07/08

Normannin maihinnousu


Työleirillä ei levätä. Kun olohuoneeseen oli vihdoin saatu se kauan kaivattu ovellinen kirjahylly alkoi Ikean paperipallo-valaisin näyttämään entistä kulahtaneemmalta. Yhteistuumin päätimme heti seuraavana "aamuna" suunnistaa kohti Formverkiä ja lunastaa pitkään suunnitelmissa olleen Normannin Norm 69 valaisimen omaksemme. Noin viiden tunnin askartelun jälkeen tämä Simon Karkovin vuonna 1969 suunnittelema, mutta vasta 2000-luvun alussa tuotantoon päätynyt 69-osainen palapelivalaisin alkoi muistuttamaan kuvaa pakkauksen kannessa. Sitten olikin aika tehdä sähköasennuksia kuohuviinin voimalla. Tästäkin huolimatta aamuyöstä valo vihdoin syttyi. Lunastaa kyllä paikkansa, ainakin meidän mielestämme. Valitettavasti emme vaan löytäneet tarpeeksi kylmäsävyistä energiansäästölamppua.

Lisäksi shoppaillessa mukaan tarttui vähän kylpyhuonerekvisiittaa Eva Sololta: WC-paperiteline ja pari pyyheripustinta. Aikaisemminkin noita oli ihasteltu, mutta tällä kertaa ei annettu enää hinnan hirvittää. Silmät kiinni ja Visaa vingauttaen. :)

Labels: , , ,