Skagen 3.0

Teemme yleensä vappuaatoksi pientä naposteltavaa varsinaisen ruoan sijaan. Vuosi sitten teimme “smörrejä”, mutta tänä vuonna palasimme taas perinteiseen katkarapu-skageniin. Lopputuloksena tämä Königin skagenin inspiroima kolmas versio reseptistämme. Olennaisimpana erona entiseen, käytimme nyt kunnollista vuokaleipää, jonka paistoimme pannulla. Lisäsimme myös ulkonäkösyistä hieman yrttiöljyä, joka lopulta sopi erittäin hyvin kokonaisuuteen myös makunsa puolesta. Aavistuksen monimutkaisempi versio on toki hieman työläämpi valmistaa, mutta omasta mielestämme myös maku kehittyi sen verran parempaan suuntaan, että vaiva oli sen arvoista.

Katkarapu-skagen (4 annosta)

  • n. 200 g isoja katkarapuja tai jokiravun pyrstöjä
  • 1/2 dl majoneesia
  • 3/4 dl kermaviiliä
  • 1 tl sinappia
  • 1/2 tl hunajaa
  • ruohosipulia
  • tilliä
  • graham-vuokaleipää
  • 80 g siianmätiä
  • limelohkoja
  • salaattia
  • yrttiöljyä

Valmista aivan aluksi yrttiöljy. Kaada pulloon tai lasiin hieman oliiviöljyä, lisää joukkoon mustapippuria ja merisuolaa myllystä. Lisää lopuksi kourallinen silputtua basilikaa. Sekoita ja irroita basilikasta väriä hieromalla lehtiä astian seinään. Anna maustua hyvän aikaa jääkaapissa, mielellään useita tunteja tai vaikka yön yli. Siivilöi lopuksi lehdet ja suurimmat mausteet öljystä.

Sekoita sitten katkarapu-tahna. Lisää majoneesi ja kermaviili kulhoon. Sekoita joukkoon sinappi ja hunaja. Hienonna kourallinen ruohosipulia ja tilliä hienoksi silpuksi. Lisää tahnan joukkoon ja sekoita. Lisää vielä lopuksi katkaravut ja sekoita hyvin. Siirrä jääkaappiin maustumaan.

Leikkaa vuokaleivästä pituus-suunnassa pitkiä ja kapeita noin sentin paksuisia viipaleita. Poista viipaleista reunat. Tarvitset kaksi viipaletta leipää kohden. Paista leipäviipaleita hetki molemmin puolin kuumalla pannulla, johon on lisätty pieni nokare voita. Leivät ovat valmiita kun ovat saaneet kullanruskean rapean pinnan.

Kokoa annokset lautasille heti leipien paahtamisen jälkeen. Aseta pohjalle pari lehteä salaattia (itse käytimme lollo rossoa ja tammenlehvää) ja päälle toinen leipäviipaleista. Nosta pari ruokalusikallista skagen-tahnaa sekä teelusikallinen siianmätiä leivän päälle. Asettele toinen leipäviipale annoksen päälle. Leikkaa sivuun pari lime-lohkoa ja koristele annos yrttiöljyllä. Voit koristella annoksen erinäisillä yrteillä tai tillinoksilla. Tarjoa heti.

Yksi kommentti juttuun "Skagen 3.0"

[…] pastasalaatti, tortillat, pizza (tai flammenkuche) ja vuohenjuustosalaatti, sekä kesällä myös skagenit ja muut satunnaiset salaatit. Jos laiskottaa vielä normaaliakin enemmän niin tulee helposti […]

Avaruusasema » Blog Archive » Mitä syödään perjantaina? kommentoi Mar 25 11, 17.23.