Pikkupurtavaa: Savulohirullat

- 250 g kylmäsavustettua kirjolohta
- n. 150 g maustamatonta tuorejuustoa (Viola)
- 2 rkl majoneesia
- n. 0,5 dl hienonnettua tuoretta tilliä
- mustapippuria
- 6 (pientä) tortilla-lättyä
Aseta tortilla-lätty pöydälle tai leivonta-alustalle, levitä kala-juustoseosta tasaisesti noin puolen sentin kerros itsetäsi poispäin jättäen noin 3-4 senttiä "tyhjää" toiseen reunaan. Rullaa lätty itsestäsi alkaen tiukahkoksi rullaksi, tyhjää jätettiin siis siksi, että tämä rulla menee kiinni asti. Toista muille lätyille. Siirrä rullat tämän jälkeen jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi tai vaikka odottamaan seuraavaan päivään.
Leikkaa rullista terävällä veitsellä "päät" pois ja sen jälkeen tasaisia noin 2 sentin paksuisia paloja. Asettele palaset lautaselle tarjolle leikkauspinta ylöspäin. Koristele tuoreella tillillä, voit myös rouhia päälle hieman mustapippuria.
Helppoa ja maittavaa pikkupurtavaa tarjottavaksi vaikka illanvieton lomassa. Hyvää tulee myös korvaamalla savukala poro-leikkeellä (tällöin tillin sijaan vaikka hieman persiljaa). Yksi vaihtoehto on myös tehdä tonnikalaan pohjautuva massa seuraavalla ohjeella:
- 2 prk tonnikalaa (öljyssä tai maustekastikkeessa)
- n. 1 dl majoneesia
- (maustamatonta tuorejuustoa)
- hienonnettua purjoa
- 1-2 valkosipulin kynttä
- sitruunapippuria
Labels: kala, naposteltava, reseptit
4 Comments:
Kylläpä näyttää hyviltä, nam ;) Tässäpä tuli sitten samalla ratkaistua mitä tarjoaisin kuohujuoman kyytipoikana itsenäisyyspäivän vieraille. Voisi vaikkapa tehdä pororullia lohirullien kaveriksi.
Mukava blogi teillä :)
Kivaa ja kiitos. :)
Meillä on itsenäisyyspäivän menu hieman auki vielä, mutta kuohujuoma ollaan kuitenkin jo valittu. ;)
Hieman varioiden näitä on tehty jo useamman kerran.
Tuorejuuston sekaan hieman wasabia, lohi graavattuna tai kylmäsavustettuna ja tuoreesta kurkusta ohuita suikaleita sekaan (muista poistaa siemenet kurkusta ensin).
Voi koristella esim. mädillä ja tillitupsulla.
Tuota wasabi-versiota täytyy kyllä kokeilla. Kiittis vinkistä. :)
Post a Comment
<< Home