Valaisimien valitsemisen sietämätön keveys

Vuosi, kohta jo kaksi, on tässä menty enemmän tai vähemmän pimeydessä eläen, melkein vaan riippuen siitä kuinka paljon päivänvaloa sattuu kunakin päivänä ikkunoista sisään tulvimaan. Valaisimia on uskomattoman vaikea valita. Niiden pitäisi olla hengeltään samanlaisia kuin muu sisustus ja mielellään sen verran ajattomia, että tulevaisuuden uusiokäyttö on edes jonkinlainen mahdollisuus. Lisäksi laadukkaat valaisimet ovat osoittautuneet varsin hinnakkaiksi, enkä tarkoita tässä pelkästään jonkun muotoilijan tai muun brändäämiä yksilöitä, vaan ihan yleensä. Onkin tullut pimeyttä pakoillessa sorruttua taas tilapäisratkaisuihin: halvimpiin Ikeasta löytyviin valaisimiin. Ei nyt niin rumia, mutta näyttävät ihan yhtä halvoilta kuin mitä olivatkin.

No ei hätä kuitenkaan ole tämän näköinen. Vihdoinkin alkaa näkyä valoa tunnelin päässä (anteeksi kömpelö kielikuvani :P ). Keittiön ja olohuoneen muodostaman yhteisen tilan valaistus on ainakin paperilla jo suunniteltu. Puuttuu enää se ikävä, mutta pakollinen rahoitus.

Keittiöön pyöreän ruokapöydän päälle on valittu Yki Nummen Lokki. Pitkän harkinnan aikana ehdokkaat ovat vaihdelleet yksinkertaisista puolipallo -valaisimista (kuten Frandsenin Lounge), valaisin -spottiryhmästä aina “koristeellisempaan” riippuvalaisimeen, kuten Normannin Norm 69:ään. Vielä viimeaikoina epäilyksiä aiheutti Lokin koko: kumpi parempi Lokki vai pienempi “Lentävä lautanen”. Lokkiin on kuitenkin nyt päädytty :). Finnish Design Shopista tämä valaisin irtoaa 395 eurolla. Ihan hyvin kun ajattelee, että omat vanhempamme ovat noita kärränneet 70-luvun lopulla roskikseen.

Norm 69 -valaisinta ei ole kuitenkaan ihan kokonaan unohdettu vaan se löytänee paikkansa entisen ruokailutilan yläpuolelta. Valaisinta (halkaisijaltaan 51cm koossa) myy esimerkiksi Soul Home Shop 98 euron hintaan.

Varsinainen murhe on kuitenkin ollut olohuone, jossa valoa on näin talvisaikaan ollut todella vähän. Kattoon kiinnitettävä valaisin on ollut oikeastaan halogeenikiskoja lukuunottamatta kokoajan poissuljettu vaihtoehto, mutta mitään muutakaan ei ole oikein mieleen tullut. Onneksi netissä surffailusta on joskus hyötyäkin ja joku mennyt ilta törmäsinkin Artemiden Tolomeo Mega -valaisimeen jossakin. Vuodenvaihteessa selvisi Suomen edustuksen olevan ainakin Vepsäläisellä ja Highlightillä, joista jälkimmäisessä kävimme valaisinta katsomassakin. Ja olihan se upea, hieno jalka- ja “riippuvalaisimen” välimuoto, jonka voi sijoittaa sohvan taakse ja jossa on himmennin eri tunnelmien luomista varten. Hinta vaan oli aavistuksen suolainen noin 800-900 euroa. Eilen kuitenkin löysin nettikaupan (AmbienteDirect), joka myisi valaisimen Suomeen toimitettuna noin 550 euron hintaan. Ihan kohtuullinen hinta jo. :)

Nyt ongelmina on sitten enää makuuhuoneen lukuvalot (ja ehkä se yleisvalokin) ja sopivan halogeenikiskohässäkän löytäminen eteiseen…

3 kommenttia juttuun "Valaisimien valitsemisen sietämätön keveys"

Meilläkin on tuollainen Lokki lamppu.Isä oli jo ostamassa tuollaista kun isoäitini sanoi että noita löytyy kellarista kolme kappaletta :D

Kooma kommentoi 18/03/07, 22.39

Vau.. joku on käynyt ihan oikeasti lukemassa tätä. :D

Mikko kommentoi 21/03/07, 12.32

Kertokaa sitten, jos Ambientedirectistä lampun ostatte. Itse olisin kiinnostunut Artemiden Pergamena Tavolosta, mutta hinta Suomessa on suolainen. Tuota saksalaiskauppaa olen kauan katsonut, mutta vielä en ole lopullista päätöstä tehnyt : )

Lina kommentoi 05/05/07, 16.04